Treffi

KWPN-r. Treffer 
Syntymäpäivä ja -maa 29.7.2000, Hollanti
Säkäkorkeus 169cm
Isä Hilton II NLD 103
Emä Odine 
Emänisä Concorde


Treffi on tuotu Suomeen helmikuussa 2010 Rantasen Jukan toimesta. Alunperin sen omisti työnantajani joka osti Jukan kautta Hollannista muutaman hevosen opetuskäyttöön. Tuohon aikaan työpaikalleni (joka on edelleenkin vain yksityistalli) oli tarkoitus pistää pystyyn minimaalinen ratsastuskoulu. Opetushevosia oli kaavailtu viitisen kappaletta ja niin, että kaikilla hevosilla olisi vain muutamia ratsastajia jotka kävisivät useamman kerran viikossa valmentautumassa niillä.

Treffi ja sen mukana Hollannista tullut Nelly-tamma jäivät minun vastuulleni. Hoidin niiden liikutukset ja preushoidot silloin kuin niillä ei ollut tuntilaisia. Treffille ei montaa tuntilaista edes ehtinyt muutamassa kuukaudessa löytyä joten se oli pääosin minun käytössäni. En yhtään ihmettele, etteivät oppilaat kiljuen olleet varaamassa Treffiä itsellensä - olihan se aika eksoottinen tyyppi. Niin ratsastaessa kuin karsinassakin.

Treffin paheena oli alkuaikoina pystyyn hyppiminen. Ei tarvinnut kuin kerätä ohjat käteen niin johan oli kaveri tikkana pystyssä, huh! Laukkaakaan ei saanut kunnolla nousemaan ja sitten kun se nousi niin sitten todellakin mentiin ja vauhdilla. Treffi kulki aina pää pystyssä ja "sheikkasi" sitä jatkuvasti. Muutama oppilas alkoi käyttämään sillä gramaaneja jotta he saisivat sen liikkumaan pyöreämmin (mitä huijausta, haha!)

Itse kuitenkin jääräpäisenä jätin gramaanit kaappiin ja yritin keinolla jos toisellakin saada hevosen luottamaan käteeni ja tulemaan ohjastuelle sekä sitä kautta pyöreäksi. Matka on ollut pitkä ja kivinen mutta palkinnut kyllä ;-)

Kesäkuussa 2010 äitini päätti ostaa Treffin itsellensä, minulla oli silloin vielä toinen oma hevonen jonka pistin myyntiin loppusyksystä 2010 kun kahden hevosen pitäminen alkoi koitua liian kalliiksi. Oman hevoseni myynnin jälkeen ostin Treffistä puolet itselleni. Äitini omistaa edelleen puolet hevosesta vaikka se on lähes kokonaan minun käytössäni.

Treffin historiasta Hollannissa ei ole juuri mitään tietoa. Olen kuullut sen hypänneen siellä 120cm ratoja ja puheiden mukaan Jukka on hypännyt sillä isompaakin (tosin vain kotona) kun on tuonut sen suomeen. Mutta kukapa tietää? 

Pääasia, että entisestä laihasta arkajalasta on nyt kasvanut ihan hevosen näköinen otus, ainakin lihava sellainen ja onneks hiukan rohkeuttakin on tarttunut mukaan matkan varrelta!

Treffi kesäkuu 2010, kolmen kuukauden lihotuskuurin jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti